2022

minusta
Blogi kuljetusalasta ja sen ammattilaisista

Kuljetus on suurempi osa jokapäiväistä elämäämme kuin ehkä tulemme ajatelleeksikaan. Uskoisin, että myös sinulla on lähes päivittäisiä tarpeita, joihin joki kuljetuksen muoto voi vastata. Vaikka et itse kaipaisi kuljetusta fyysisesti paikasta toiseen, tarvitset sitä todennäköisesti esimerkiksi kuluttamallesi ruoalle tai muille hyödykkeille. Ne kaikki on tuotu lähikauppaasi jostakin. Sen lisäksi, että kuljetustarpeita on myös kuljetuksen muotoja lukemattomia erilaisia, joten tämä ala on valtava ja monipuolinen. Kuljetusalan ammattilaisina toimii ihmisiä joka lähtöön ja se onkin hyvin suuri, maailmanlaajuinen työllistäjä. Mielestäni kuljetusala ja sen työntekijät ansaitsisivat enemmän huomiota. Sitä yleensä annetaan vasta siinä vaiheessa kun jokin ei toimi. Tärkeää olisi kuitenkin muistaa kiittää jokaista päiväämme helpottavasta toiminnasta. Niinpä olen aloittanut tämän kuljetusalaan keskittyvän blogini, jotta voin jakaa sen edesottamuksia muillekin kiinnostuneille. Tervetuloa mukaan!

Haku

Näin pakkaat ja lähetät paketit oikein

1 September 2022
 Kategoriat: , Blog

Tervetuloa lukemaan blogia! Tällä kertaa aiheenamme ovat paketit ja niiden lähetys. Voit ostaa postimerkkejä lähes kaikista ruokakaupoista, tämän lisäksi useasta kaupasta löydät myös postitusmahdollisuuden sekä pakettiautomaatteja. Pakettiautomaateista voit noutaa paketteja tai lähettää niitä. Pakettiautomaatti on helppo sekä nopea käyttää, sillä paketit voi noutaa noin minuutissa. Kun lähetät paketteja, kirjoita paketin päälle oma nimesi sekä osoitteesi ja tietenkin myös vastaanottajan nimi ja osoite. Lähettäjän on tiedot ovat tärkeä mainita, jotta paketti voidaan palauttaa lähettäjälle, jos vastaanottaja ei koskaan nouda pakettia. lue lisää …

Öljysäiliön tarkastus ja puhdistus - pidennä säiliön käyttöikää sekä turvallisuutta

31 August 2022
 Kategoriat: , Blog

Öljysäiliö tulee tarkastaa, kun säiliöluokituksessa määritelty tarkistusväli on tullut täyteen. Tarkastusväli määräytyy säiliön kunnon, materiaalin ja sijainnin mukaan. Tarkastusta ei kannata jättää tekemättä, sillä kotivakuutus kattaa vain tarkastetun säiliön onnettomuudet ja tarkastamattoman säiliön vaurioituminen voi johtaa tuhansien eurojen laskuun. Vanhoissa 1960- ja 1970-luvun säiliöissä on nykyään kaikenlaisia vikoja, varsinkin jos niitä ei ole koskaan korjattu. Yleinen ongelma on vesi, jonka on öljyä painavampi, joten se pääsee säiliön pohjalle ja syövyttää sitä. lue lisää …

Senioriskootteri on suuri apu vanhuksen omatoimiseen liikkumiseen

15 March 2022
 Kategoriat: , Blog

Ikääntyessämme huomaamme usein liikkuvuutemme heikkenevän ja liikkumisen vaikeutuvan. Senioriskootteri on sähkökäyttöinen ajoneuvo ja liikkumisen apuväline, joka vastaa sähköpyörätuolia, mutta on tehoiltaan parempi. Näppärän senioriskootterin voi ostaa omaksi tai saada lainaan terveydenhuollosta kuntoutuksen apuvälineenä. Senioriskootterin tarkoitus on mahdollistaa vanhusten omatoiminen liikkuminen. Senioriskootterit ovat pieniä moottoroituja ajoneuvoja. Ne voivat olla etu-, taka- tai nelivetoisia. Käyttäjä istuu niiden päällä samanlaisessa istuma-asennossa kuin missä tahansa tuolissa ja ohjaa niitä ohjaustangon avulla. Käyttäjältä edellytetäänkin kykyä ohjata laitetta valitulla ohjaustavalla, riittävää näkökykyä ja ympäristön havainnointikykyä sekä muiden liikkujien ja liikenteen huomioimista. lue lisää …