Autovuokraamo tuo joustavuutta arkeen

minusta
Blogi kuljetusalasta ja sen ammattilaisista

Kuljetus on suurempi osa jokapäiväistä elämäämme kuin ehkä tulemme ajatelleeksikaan. Uskoisin, että myös sinulla on lähes päivittäisiä tarpeita, joihin joki kuljetuksen muoto voi vastata. Vaikka et itse kaipaisi kuljetusta fyysisesti paikasta toiseen, tarvitset sitä todennäköisesti esimerkiksi kuluttamallesi ruoalle tai muille hyödykkeille. Ne kaikki on tuotu lähikauppaasi jostakin. Sen lisäksi, että kuljetustarpeita on myös kuljetuksen muotoja lukemattomia erilaisia, joten tämä ala on valtava ja monipuolinen. Kuljetusalan ammattilaisina toimii ihmisiä joka lähtöön ja se onkin hyvin suuri, maailmanlaajuinen työllistäjä. Mielestäni kuljetusala ja sen työntekijät ansaitsisivat enemmän huomiota. Sitä yleensä annetaan vasta siinä vaiheessa kun jokin ei toimi. Tärkeää olisi kuitenkin muistaa kiittää jokaista päiväämme helpottavasta toiminnasta. Niinpä olen aloittanut tämän kuljetusalaan keskittyvän blogini, jotta voin jakaa sen edesottamuksia muillekin kiinnostuneille. Tervetuloa mukaan!

Haku

Autovuokraamo tuo joustavuutta arkeen

18 November 2020
 Kategoriat: , Blog


Auton vuokraaminen on monelle lomareissuilta tuttua puuhaa, mutta oletko koskaan ajatellut, että vuokra-autolla voisi korvata oman arjessa käytetyn auton jopa kokonaan. Erityisesti kaupungissa asuessa ei autoa välttämättä tarvitse päivittäin. Vuokraaminen voisi tällöin olla helpompi ja riskittömämpi vaihtoehto kuin oman auton omistaminen. Tässä artikkelissa pohdimme auton vuokraamisen mahdollisuuksia.

Erilainen kulkupeli eri tilanteisiin

Omaa autoa hankkiessa on mietittävä hyvin tarkkaan, minkälainen menopeli olisi täydellinen juuri omaan arkeen. Usein käy kuitenkin niin, ettei oma auto täytä niitä kriteerejä, joita sen olisi joskus hyvä täyttää. Toisinaan tarvitaan pieneen tilaan mahtuvaa ja helposti parkkeerattavaa menopeliä, kun taas toisinaan on tarpeen kuljettaa suurempia asioita huonekaluista joulukuuseen. Kesällä on kiva ajella avoautolla, kun taas talvella voi istuimenlämmitin olla auton paras ominaisuus. Joskus olisi kiva kokeilla matkailuautoa tai vaikkapa moottoripyörää.

Jos siis auton tarve on melko satunnaista ja vaihtelevaa, voi menopelin vuokraaminen tarjota oivan vaihtoehdon. Autovuokraamo tarjoaa aina sen hetkiseen tarpeeseen sopivan ajoneuvon, oli kyseessä sitten muutto, huonekaluostokset, kesäinen roadtrip tai pikainen pyrähdys kaupungin laidalta toiselle.

Auton vuokraamisella huolettomuutta joka päiväiseen elämään

Auton omistaminen tuo tullessaan paitsi tietynlaista vapautta, myös monia vastuita. Satunnaisesti autoa tarvitsevalle nämä vastuut ja velvollisuudet voivat olla painavampi taakka kuin vapaudesta saatu etu on. Mitä auton omistajan sitten tulee ottaa huomioon? Ensinnäkin auton osto itsessään on melko suuri sijoitus, tosin autoon voi toki sijoittaa hyvin erilaisia summia rahaa. Autolle tulee myös ottaa tarvittavat vakuutukset. Lisäksi auto tulee huollattaa ja katsastaa tarpeen vaatiessa ja sitä varten tarvitsee hankkia monenlaisia asioita aina jäähdytysnesteestä talvirenkaisiin. Jos auto seisoo suurimman osan viikkoa tai kuukautta pihassa, ei ehkä ole järkevää, että siitä huolehtiminen maksaa niin paljon ja vie aikaasi. 

Autovuokraamo, kuten vaikkapa Scancar, hoitaa monet asiat vuokraajan puolesta. Luotettavasta ja ammattitaitoisesta vuokraamosta saat allesi aina juuri siihen tilanteeseen sopivan ajoneuvon, joka on siisti ja huollettu. Katsastukset, huollot, vakuutukset, renkaan vaihdon ynnä muut hoitaa puolestasi joku muu. Vuokraajan kontolle jää autosta huolehtiminen vuokraamisen aikana, eli turvallinen ajaminen, tankkaus ja joissain tapauksissa auton pesettäminen.